Sisäinen ääni

Vapaapäivät ovat tarpeellisia, sillä silloin on aikaa olla vain itsensä kanssa ja kohdata kaiken sen mitä sisällään kantaa. Nämä päivät ovat myös mahdollisuuksia oppia jotain itsestä. Itsensä tunteminen vie aikaa. Sisismpäänsä pitää tehdä tuttavuus kunnolla pitääkseen välit kunnossa jatkossakin. Matkalla sisimpään joutuu monesti huomaamaan olevansa juuri niin ärsyttävän samanlainen, kuin ärsyttävistä, ärsyttävimmät ihmiset joita tunnet.
Oppiessaan jälleen itsestä jotain uutta on helppo puurtaa arkea eteenpäin hiukan vahvempana ja sulkea sisäinen ääni hetkeksi pois päältä. Sen kertomaa tarinaa voi jälleen kuunnella rauhallisena hetkenä.
Nyt huomasin löytäneeni sisältäni vapautta. Vapautta jonka olemassa oloa en tiennyt. Kykenen antamaan itselleni helpommin anteeksi, enkä jumitu siihen samaan syyllistämiseeni enää niin usein. Sisältäni löytyi myös itsevarmuus joka vain vahvistuu päiväpäivältä. Onko entinen kisumirri muuttumassa todellakin naarasleijonaksi. Olen myös löytänyt sisältäni ääneni. Ääni ei ole mikään hiljainen vaan kertoo mielipiteensä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kainostelematta ja jäämättä kurkkuun inisemään. Itsevarmuus siinä on naisen ja tytön ero.

Aikuistuminen... ihana prosessi. Onko se kuitenkaan kasvamista ihmisenä, vai ainoastaan karaistumista ja jalkapohjien kovettumista paljain jaloin kävellystä matkasta?

Yksinäisyys

Onko oikeasti elämässäsi sellainen ihminen joka kuuntelee sinua ja oikeasti haluaa tietää mitä ajttelet tai tunnet?
Tunne että olet yksin vaikka ympärilläsi olisi ihmisiä, nauravia ja iloisia. He jopa tietävät nimesi, mutta tervehtivät vain ja jatkavat matkaansa sen enempää sinusta välittämättä. Nämä ihmiset voivat kutsua sinua ystäväkseen tai olla vaikka niitä mukavia pariskuntia naapurustostasi.
Joskus kysytään vointia ja annetaan jopa teennäinen hymy. Kuulumistesi ja vointisi kysyminenkin on vain heidän uteliaisuutensa tyydyttämiseksi kysyttyjä.
Näiden hyeenojen on helppo leikkiä olevansa yksinhuoltaja äidin yläpuolella. Parisuhde on tietenkin merkki paremmasta ihmisestä ja yksin lapsen kasvattava on automaattisesti epäonnistuja.
Sukulaiset ja sisaret saavat isomman palan sinua ja sydäntäsi, kun ymmärrät miten yksin olisit ilman heitä.
Jäätyään vapaille markkinoille yksinhuoltajanhan oletetaan ottavan kaikki miehet joita hänelle vain tarjotaan tai sitten pokaavan joka viikonloppu epätoivoisessa tyrkky lookissa miehiä haaviinsa baareista.
Ainoa asia mitä hyeenat voivat itsensä mielestä yksin jääneen äidin hyväksi tehdä on mairean ja marenkisen hymyn viitoittamana vain moralisoida ja säälitellä tuota parkaa.
Sitten alkaa kyyläys. Kyyläysrinki kokoontuu taloyhtiön pihatalkoissa oluen siemailun ohessa juoruamaan naapureista. Kaduttuasi miljoonannen kerran osallistumistasi jälleen juorukerhon mukatalkoisiin päätät olla enää osallistumatta niihin ensi keväänä. Siihen kun et enää auta pihatalkoissa on marenki mammojen mielestä syy tietenkin sinun alkoholismisi(juothan viikonloppuisin viisi siideriä) tai välinpitämättömyydelläsi kunnon kansalaisia kohtaan.
Nuo miestensä varjoon jäävät niin hyvät vaimot ja usein lapsettomatkin sellaiset ovat usein juuri pahimpia kyyläysringin avajais tapahtumien päällepäsmäreitä.

Silloin, kun vietän lapseni kanssa kaunista kesäpäivää paistatellen ja lapsi juoksee pihalla ilakoiden pienen muovialtaan tuomasta virkistyksestä on väärin, että siitäkin saadaan pahansuopaa mulkoilua. Voihan tietenkin syynä olla sekin ettei opiskeleva ja autoton äiti ei vie lastaan hornan vittuun uimaan julkisilla kulkuneuvoilla häiritsemästä naapureita

Kouluikäisen lapsen kahdeksan aikaan illalla sisäpihalla keinuminenkin on maailman isoimpia huomauttamisen arvoisia asioita. Etenkin asia on ensiarvoisen tärkeä juuri naapurin ilmoittaa äidille(viittaan tällä siis tietenkin yksinhuoltajaan), sillä hän ei välttämättä enää miehensä jätettyä hänet osaa hoitaa lastaan.Pitäähän lapsen olla jo nukkumassa vaikka olisi lauantai ja äitikin leppoisasti keskustelisi ystävänsä kanssa vieressä nauttien leppoisasti lämpimästä säästä pihalla parin siiderin voimalla. Yrittäen olla välittämättä ilkeistä ja vihjailevista kommenteista ne kuitenkin satuttavat. Miksi äidit ovat niin luupin alla ja yleistä riistaa jos heillä ei ole miestä?

Onnelliseksi tulin kuitenkin katsellessani lasten iloa ja aurinkoa joka kuivatti pyykit nopeasti ja sai mehun hetkessä maistumaan ällöttävän siirappiselta. Lasten jäätelöstä tahriutuneet kasvot paistoivat myös iloa ja juuri sitä hetken onnea, mitä itse uudelleen opettelen.
Sisareni kanssa kauppakeskuksesta hikikarpalot otsalla haettu allas antoi tälle viikonlopulle taas elämän makua, tunteen siitä että huomenna voi todellakin jaksaa elää, täysillä lapseni kanssa.

Syyllisyys

Yölliset tupakointihetket ovat väyliä synkkiin huoneisiin minussa. Jos ei uni tule niin valvotaan sitten. Tupakointia liesituuletimen alla ja koneelle.
Syyllisyys on siitä metka juttu, että se saa valvomaan. Kun oikein painaa sydämessä taakka paskoista teosta niin ei varmana nuku.
Äitienpäivä oli tänään... Lapsi ei vielä syyllistä teoistani, mutta minä syytän itseäni.
Ansaitseeko kukaan lasta? Onko olemassa hyviä ja huonoja vanhempia? Mikä on huono äiti?

Tuntuu, että en vaadi itseltäni tarpeeksi. Olen laiska jopa vanhemmuudessa. Ainakin lapseni on omatoiminen sen takia ja mm. keitti tänään aamulla kahvit sänkyyn. Minä en joutunut edes esittämään nukkuvaa, sillä nukuin ihan oikeasti sikeästi kuin tukki.
Mtta silti tänään ymmärsin ainakin sen, että olen ainakin jollain tasolla ansainnut aamuisen kahvitarjoilun ja kortin. Olen ainakin hänelle läsnä ja yritän edes jotain äidinroolin tapaista vetää.

Huomasin juuri viikonlopun jäljiltä kalvavaa huonoa omaatuntoa nälättävän tänä yönä. Lapsen kaunis käytös tänään ja rakastavat eleet eivät sitä paljoa helpota. Kävin baarissa jälleen tänäkin viikonloppuna. En ollut kauaa tai juonut paljoa, mutta kyllä olin taas mukavan väsähtänyt lauantaina. Lapsen sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu olevan vilkkainata juuri silloin, kun on krapulassa. Helpot vaihtoehdot pelastavat nämä päivät eli ei nettirajoitusta lapselle, päivälliseksi pitsaa lähimmästä pitseriasta ja iltapäivällä elokuva ärrältä.

Baareissa on tullut käytyä eron jälkeen aika useasti ja jonkinlaista sosiaalista paskanjauhantaa siellä nyt sitten yritän. Jonkinlaista itsensä ja ajatusten pakenemista edes pariksi tunniksi.
Hämärässä baarissa tuntuu, että kukaan ei ahdista ja halua sinusta jotain. Aina ei jaksa antaa itsestään muille edes hymya tai paria sanaa. On mukavaa olla tuntemaston ja löpistä niitä näitä tuntemattomille. Miesten irstaat huomionosoitukset saavat jälleen muistamaan miksi en löydä täältä ketään tai muualtakaan.
Haluaisin ehkä löytää myös kumppanin, mutta toisaalta haluan olla yksin. Tuntuu, että ei kukaan ole kiinnostava tällä hetkellä, ehkä on liian vähän aikaa erosta.

Menetin niin paljon ja sainkin toki paljon edellisessä suhteessani. Menetin ainakin suuren osan herkkyyttäni ja suuren osan viattomuuttani. Toisaalta olenhan muuttunut tyttösestä naiseksi muutenkin noin pitkän suhteen aikana ja sitä kautta myös tullut järkiperäisemmäksi.

Haluan antaa lapselleni ainakin itseni ja tukea häntä niillä voimilla mitä minulla on.
Isää hänellä ei ole vain minut. Myös suurimalla osalla lähisukuni naisista on ollut lusmuilevat miehet ja naiset ovat kaiken pyörittäneet yksin. Sukua siis on myös ja siellä vahvoja tai vahvoiksi kasvaneita naisia hänen ympärillään. Itse olen toivottavasti muutamisen vuosien päästä jälkimmäinen tai sitten en.

Syytön kunnes toisin todistetaan

Äiti on syyllinen kaikkeen. Eikö ole ihanaa, että meillä kaikilla on ainakin yksi äiti. Jos ei ole niin voimme syyttää häntä olemassa olemattomuudestaan.
Jos olet epäonnistunut elämässäsi tai muuteen vain kieroutunut on onneksi olemassa sillekkin selitys, äitisi on epäonnistunut ja traumatisoinut sinut ja siksi olet sellainen.

Nämä mietteet tulivat mieleeni keskusteltuani oman äitini kanssa.
Hän on huomannut, että lapset aina jossain elämänvaiheessa alkavat vihaamaan äitiään. On olemassa ns. sellainen aikuiseksi kasvamisen vaihe jossa syytetään äitiä. Siihen kuuluu intensiivinen lapsuuden "traumojen" esille tuominen keskusteluissa ja siten väistämättä äidin syyllistäminen.
Puhutaan siitä mitä äidin olisi pitänyt tehdä tai miten hoitaa ongelmat paremmin perheessä. Äidin vika on se jos isä on juoppo, sillä miehen sai itse valita ja lapsia ei tuollaisen kanssa olisi pitänyt tehdä.
Vuosia vanhoja asioita käydään sitten läpi ja itketään ja ollaan puhumatta ja taas soitetaan ja sovitaan.
Tämän prosessin jälkeen huomaa ymmärtävänsä äitiään paremmin ja antaa hänelle anteeksi sen ettei hän ole kuin ihminen. Äiti on silti äiti vaikka tekikin virheitä niitä samoja joita olen jo monesti toistanut omalle lapselleni.
Lapsuuden peikkojen selvityksen jälkeen huomasi kasvaneensa yhden pykälän verran ihmisenä, musta muuttuikin harmaaksi ja valkoinen sekoittui siihen.