Vapaapäivät ovat tarpeellisia, sillä silloin on aikaa olla vain itsensä kanssa ja kohdata kaiken sen mitä sisällään kantaa. Nämä päivät ovat myös mahdollisuuksia oppia jotain itsestä. Itsensä tunteminen vie aikaa. Sisismpäänsä pitää tehdä tuttavuus kunnolla pitääkseen välit kunnossa jatkossakin. Matkalla sisimpään joutuu monesti huomaamaan olevansa juuri niin ärsyttävän samanlainen, kuin ärsyttävistä, ärsyttävimmät ihmiset joita tunnet.
Oppiessaan jälleen itsestä jotain uutta on helppo puurtaa arkea eteenpäin hiukan vahvempana ja sulkea sisäinen ääni hetkeksi pois päältä. Sen kertomaa tarinaa voi jälleen kuunnella rauhallisena hetkenä.
Nyt huomasin löytäneeni sisältäni vapautta. Vapautta jonka olemassa oloa en tiennyt. Kykenen antamaan itselleni helpommin anteeksi, enkä jumitu siihen samaan syyllistämiseeni enää niin usein. Sisältäni löytyi myös itsevarmuus joka vain vahvistuu päiväpäivältä. Onko entinen kisumirri muuttumassa todellakin naarasleijonaksi. Olen myös löytänyt sisältäni ääneni. Ääni ei ole mikään hiljainen vaan kertoo mielipiteensä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kainostelematta ja jäämättä kurkkuun inisemään. Itsevarmuus siinä on naisen ja tytön ero.
Aikuistuminen... ihana prosessi. Onko se kuitenkaan kasvamista ihmisenä, vai ainoastaan karaistumista ja jalkapohjien kovettumista paljain jaloin kävellystä matkasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti