Surullisuus

Surullisuus, niin kaunis muoto tuntea. Surussa on voimaa, sillä kovien aikojen jälkeen voit itkeä. Herkkyys, niin aliarvioitua.
Unelmat tulevaisuudestani ovat vain nukkaa pumpulitaivaalla.
Hieron poskiani pehmeään vaahtokarkkiin ja hattara pilvillä voi tanssia. Makea tulevaisuuden kuva saa hymyn huulille ja karamelliset huuleni vääntyvät hymyyn.

Olen silti vieläkin kanssasi vaikka teet kipeää ja satutat. Valitsen sinut vaahtokarkkien sijaan. En menekkään tanssimaan noille hattarapilville. En maista makeaa ja suolaista.. elämää.
Kaunis kipu jonka takia valvon yöni ja samalla odotan löytäväni sitä saatanan vahvuutta sisältäni. En tiedä osaanko muuta kuin odottaa loputtomasti seuraasi, pääsenkö sinusta?
Ystäväni, sinä pimeä aamunkoin poika ja surullinen valontuojani.

Koiran hengitys jalkaani vasten herättää todellisuuteen. Savuke palaa loppuun, valittu musiikki loppuu jo koneelta... aika mennä nukkumaan.

Kurjuuksien kurjuus

Japanin tilanteen takia omat masennukseni tuntuvat pieniltä. Minulle on sanottu ja tiedän sen itsekkin, että on ihmisiä joilla menee huonommin kuin minulla ja että jos joutuisin oikeasti tiukkaan tilanteeseen selviäisin ja ei olisi aikaa olla masentunut. Pelkäänpä, että juuri jos olisin ollut tuolla järistysten ja tsunamin keskellä olisin silti masentunut ja sen jälkeen vielä paljon, paljon enemmän.

Syyhän nimenomaan tähän masennukseen tässä hetkessä on se, että en saanut edes lapsena pudottaa lyijystä tehtyä suurta klönttiä lapsen harteiltani koskaan. Oli kannettava painolastia myös äidin puolesta osittain. Sydämmessä oli halin mentävä aukko joka oli täytetty surulla. Myös suuria surullisia aaveita oli aina kainaloissain ja pää, se oli aina pilvissä onneksi... :)

Tänään yritin sitä itsensä niskasta kiinni ottamista oikein kunnolla. Sitähän myös läheiseni (hyvää tietysti tarkoittaen)niin ärsyttävällä ja rohkaisevalla tavalla minulle jatkuvasti toitottavat "Nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja lopetat noi tyhmät puheet".
En kykene täyttämään lähellekkään heidän ehdoittamiaan työvelvoitteita uupumiseni takia tai saatika kyläilemään jatkuvasti tai juoksemaan mukuloiden tapahtumissa iloisena imemässä laskiaispullaa kiduksiin. Hyvä jos jaksan mennä suihkuun tai valmistaa tuon päivällisen... yleensäkään syödä.

Poistuin kodistani ja lähdin ystäväni kanssa kaupassa käymään. ihmisten posituiivisuus sai jotenkin oman itsen tuntumaan vieraalta, väärältä ja epäsopivalta sopimaan tai menemään minnekkään. Kävin myös piristämässä itseäni jäätelöllä ja rangaistakseni itseäni olin sitten loppupäivän syömättä. jotenkin ruokaan suhtautuminen on muuttunut ja minun pitäisi mielestäni laihtua kesäksi ainakin se muutama kilo. Luulen kai muuttuvani iloiseksi ja pirteäksi laihduttamalla tai olematta syömättä kuten nuo kuntokeskusten värikkäissä vaatteissa pomppivat naiset. Liikunta auttaisi masennukseen, mutta ei jaksa lähteä liikkumaan.

Telkkaristakin tulee kaikkea paskaa, kokkien taistoa mestaruudesta, laulukilpailuita, dokumentteja aina vain sairaammista asioista... mikään ei kiinnosta. Ehkä tuo kiinnostuksen puute johtuukin siitä, että olen vain ja ainoastaan kotona. Tietysti opiskelen ja teen keikkaluonteisesti työtä, mutta opinnot on pääosin etänä ja se on minulle sopinutkin nyt tässä tilanteessa vähän liiankin hyvin.

Olen vain tylsistynyt lisää ja mennyt enemmän sisälle kuoreeni ja alkaa olla jo pelottavaa viedä roskia katokseen. Tuntuu, että kaikki ohikulkijat ja naapurit näkevät heti, että olen masentunut. Hiukan paranoidia jo, tiedän. Haluaisin vain aina niin kilttinä tyttönä piilottaa omat ongelmani kuten piilottelin aikoinaan isäni juoppoutta ja siitä seuranneita sadistisia väkivalta kohtauksia.
Olisi niin kiva olla onnellinen, edes kerran. Olisiko nyt tuon terapian paikka jossa voin löytää uudestaan onnen, isoimman aarteen ja sateenkaaren pään.

Masennus

Palasin takaisin vanhan ystäväni luo. Sen samettinen ja tumma syli on odottanut minua jo vuosia. Sen pieni varjo on kasvanut jälleen suureksi. Ruokin sen nälkää kurjuudellani annan toivon palaamisestani luokseen näinä pelon hetkinä.
Tummanpuhuvin huulin se koskettelee syvimpiä sopukoitani paljastaen nyrhityn sydämeni ja laihat rippeeni onnesta. Alastomana vedän hänet viereeni, suojakseni vain tänään. Se on niin helppoa ja turvallista ottaa vanha liittolainen takaisin.
Huomenna selviän ilman häntä, lupaan sen.

Väsymys

Se, että saa työtä on suurimalle osalle ihmisiä välttämätön paha. Työnkuva on monesti hyvin yksinkertainen, mutta vaatimuslista on usein jotain aivan muuta. Sosiaaliselle itsensä varmasti esiintuovalle moniosaajalle tuntuu olevan kaikki paikat. Samaan aikaan tulisi osata amattiinsa liittyvät erilaiset vaativat jutut(vaikka olisit suuntautunut vain johonkin tiettyyn osa-alueeseen) joita koulutuksessasi ei oltaisi edes läpi käyty. Myöskin kokemusta vastaavista tehtävistä vaaditaan ainakin parin vuoden ajalta.. plaa, plaa plaa.
Saati se, että koneen äärelle työhön hakevalta odotetaan sosiaalisia taitoja ja hyviä yhteistyötaitoja. Vaatimuslistat tuntuvat mahdottomilta ja sosiaalisesti rajoittunut ja yksinäinen susi ei taida olla haluttua tavaraa edes iltasiivoojaksi toimistoihin. Eräänkin siivouslafkan kesätyö ilmoituksessa lukee, että;
"...Olet asiakaspalveluhenkinen, sitoutumiskykyinen ja asenteeltasi joustava. Arvostamme siivousalan aikaisempaa kokemusta, mutta tarjoamme perehdytyksen tehtävään. Kyseessä on haasteellisia asiakaspalvelutilanteita sisältävä työ, joten toivomme sinulta suomen kielen riittävää taitoa..."

Sosiaalinen, reipas, nokkela, oppii nopeasti uusia asioita, motivoitunut, itsevarma, edustava, aktiivinen, itsenäinen, iloinen, oma-aloitteinen. Siinä adjekstiiveja joilla luonnehditaan sopivaa henkilöä mm. siivoustehtäviin, myyjäksi, toimistoapulaiseksi.
Mitenköhän saa töitä omalta alaltaan opintojen päätyttyä, sillä IT-alallekkin on näemmä tunkeutunut nuo perkeleen sosiaalisuus ja tiimityötaidot.
Reippaus siivoustyössä on naurettava edellytys. Olen katsellut kauppakeskuksien siivoojia ja aika laiskasti työntelevät väsyneen näköisinä isoa moppia pitkin käytäviä. Jos tietyn alueen/tilan siivoamisesta maksetaan tietty palkka esim. saat paikan x siivoamisesta 6h palkan, niin onko sillä mitään väliä muille, kuin itsellesi jos siivoat sitä plänttiä 8h ja saat silti vain sen kuuden tunnin palkan.
Olen ollut siivoamassa nuorempana ja ei siellä juuri mitään sosiaalista kanssakäymistäkään tarvittu tai sujuvaa suomea( kieli nyt sentään olisikin hallussa edes jotenkin näin suomalaisena :)).
Väsynyt, tylsä, ei itsestään meteliä pitävä tyyppi jää loisteliaampien varjoon. Niin ja työhakemuksiin vaaditaan jopa välillä kuva, vaikka se ei taida olla edes laillista? Ulkonäkökin on kai sitten tärkeä osaamisen rinnalla vai jopa sijaan.
No ei taida olla paljoa noita töitä tarjolla näin kesäksi muutamia keikkatöitä lukuunottamatta. Kaikki työ kävisi, mutta minä en käy kaikkiin töihin.

Hylkiö

Rahan pyörittämä maailmamme. Vain ne joilla sitä ei tunnu tarpeeksi olevan sitä ajattelevat jatkuvasti. Hylkiöt ja ulkopuoliset eivät ole mukana. Heillä ei ole osuutta tähän yhteiseen toimintaan. Jotkut heistä luovuttivat jo eivätkä enää edes yritä olla osa suurempaa kokonaisuutta. Osa haluaa päästä takaisin siihen tylsäänkin elämään, arkeen. Haluavat niin kovasti, mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistuen. Väsyneenä yrittämisestä he silti yrittävät.

Ajatteletko koskaan haluavasi kuulua johonkon, olla osa "normaalia" elämää?
Päivästä iltaan koneisto pyörii ja vaikka olisit tippunut väliin se ei pysähdy. Sitä pientä rusahdusta ei edes kuule jättiläismäisten hammaspyörien rullatessa toisaan vasten tehokkaasti. Koko elämäsi olet yrittänyt olla osa tätä isoa kelloa joka käy ilman sinuakin. Yrität päästä mukaan edes pikkiriikkiseksi rattaaksi rullaamaan tylsästi yhteistyössä muiden kanssa.
Entä jos et pääse siihen osaksi enää tai jos et halua olla osa sitä?
Valitessasi elämän muiden kanssa paineet kasvavat kiristäen jokaisen osan sinusta äärimmäisen tiukalle. Paine vain kasvaa, mutta voitelet itsesi ja kiinnityt koneistoon. Voitat pienuuden tunteesi ja olet tärkeä. Eikö jokainen halua olla tärkeä, olla hyödyksi?
Joko olet mukana tai et. Valitse.

Sisäinen ääni

Vapaapäivät ovat tarpeellisia, sillä silloin on aikaa olla vain itsensä kanssa ja kohdata kaiken sen mitä sisällään kantaa. Nämä päivät ovat myös mahdollisuuksia oppia jotain itsestä. Itsensä tunteminen vie aikaa. Sisismpäänsä pitää tehdä tuttavuus kunnolla pitääkseen välit kunnossa jatkossakin. Matkalla sisimpään joutuu monesti huomaamaan olevansa juuri niin ärsyttävän samanlainen, kuin ärsyttävistä, ärsyttävimmät ihmiset joita tunnet.
Oppiessaan jälleen itsestä jotain uutta on helppo puurtaa arkea eteenpäin hiukan vahvempana ja sulkea sisäinen ääni hetkeksi pois päältä. Sen kertomaa tarinaa voi jälleen kuunnella rauhallisena hetkenä.
Nyt huomasin löytäneeni sisältäni vapautta. Vapautta jonka olemassa oloa en tiennyt. Kykenen antamaan itselleni helpommin anteeksi, enkä jumitu siihen samaan syyllistämiseeni enää niin usein. Sisältäni löytyi myös itsevarmuus joka vain vahvistuu päiväpäivältä. Onko entinen kisumirri muuttumassa todellakin naarasleijonaksi. Olen myös löytänyt sisältäni ääneni. Ääni ei ole mikään hiljainen vaan kertoo mielipiteensä oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kainostelematta ja jäämättä kurkkuun inisemään. Itsevarmuus siinä on naisen ja tytön ero.

Aikuistuminen... ihana prosessi. Onko se kuitenkaan kasvamista ihmisenä, vai ainoastaan karaistumista ja jalkapohjien kovettumista paljain jaloin kävellystä matkasta?

Yksinäisyys

Onko oikeasti elämässäsi sellainen ihminen joka kuuntelee sinua ja oikeasti haluaa tietää mitä ajttelet tai tunnet?
Tunne että olet yksin vaikka ympärilläsi olisi ihmisiä, nauravia ja iloisia. He jopa tietävät nimesi, mutta tervehtivät vain ja jatkavat matkaansa sen enempää sinusta välittämättä. Nämä ihmiset voivat kutsua sinua ystäväkseen tai olla vaikka niitä mukavia pariskuntia naapurustostasi.
Joskus kysytään vointia ja annetaan jopa teennäinen hymy. Kuulumistesi ja vointisi kysyminenkin on vain heidän uteliaisuutensa tyydyttämiseksi kysyttyjä.
Näiden hyeenojen on helppo leikkiä olevansa yksinhuoltaja äidin yläpuolella. Parisuhde on tietenkin merkki paremmasta ihmisestä ja yksin lapsen kasvattava on automaattisesti epäonnistuja.
Sukulaiset ja sisaret saavat isomman palan sinua ja sydäntäsi, kun ymmärrät miten yksin olisit ilman heitä.
Jäätyään vapaille markkinoille yksinhuoltajanhan oletetaan ottavan kaikki miehet joita hänelle vain tarjotaan tai sitten pokaavan joka viikonloppu epätoivoisessa tyrkky lookissa miehiä haaviinsa baareista.
Ainoa asia mitä hyeenat voivat itsensä mielestä yksin jääneen äidin hyväksi tehdä on mairean ja marenkisen hymyn viitoittamana vain moralisoida ja säälitellä tuota parkaa.
Sitten alkaa kyyläys. Kyyläysrinki kokoontuu taloyhtiön pihatalkoissa oluen siemailun ohessa juoruamaan naapureista. Kaduttuasi miljoonannen kerran osallistumistasi jälleen juorukerhon mukatalkoisiin päätät olla enää osallistumatta niihin ensi keväänä. Siihen kun et enää auta pihatalkoissa on marenki mammojen mielestä syy tietenkin sinun alkoholismisi(juothan viikonloppuisin viisi siideriä) tai välinpitämättömyydelläsi kunnon kansalaisia kohtaan.
Nuo miestensä varjoon jäävät niin hyvät vaimot ja usein lapsettomatkin sellaiset ovat usein juuri pahimpia kyyläysringin avajais tapahtumien päällepäsmäreitä.

Silloin, kun vietän lapseni kanssa kaunista kesäpäivää paistatellen ja lapsi juoksee pihalla ilakoiden pienen muovialtaan tuomasta virkistyksestä on väärin, että siitäkin saadaan pahansuopaa mulkoilua. Voihan tietenkin syynä olla sekin ettei opiskeleva ja autoton äiti ei vie lastaan hornan vittuun uimaan julkisilla kulkuneuvoilla häiritsemästä naapureita

Kouluikäisen lapsen kahdeksan aikaan illalla sisäpihalla keinuminenkin on maailman isoimpia huomauttamisen arvoisia asioita. Etenkin asia on ensiarvoisen tärkeä juuri naapurin ilmoittaa äidille(viittaan tällä siis tietenkin yksinhuoltajaan), sillä hän ei välttämättä enää miehensä jätettyä hänet osaa hoitaa lastaan.Pitäähän lapsen olla jo nukkumassa vaikka olisi lauantai ja äitikin leppoisasti keskustelisi ystävänsä kanssa vieressä nauttien leppoisasti lämpimästä säästä pihalla parin siiderin voimalla. Yrittäen olla välittämättä ilkeistä ja vihjailevista kommenteista ne kuitenkin satuttavat. Miksi äidit ovat niin luupin alla ja yleistä riistaa jos heillä ei ole miestä?

Onnelliseksi tulin kuitenkin katsellessani lasten iloa ja aurinkoa joka kuivatti pyykit nopeasti ja sai mehun hetkessä maistumaan ällöttävän siirappiselta. Lasten jäätelöstä tahriutuneet kasvot paistoivat myös iloa ja juuri sitä hetken onnea, mitä itse uudelleen opettelen.
Sisareni kanssa kauppakeskuksesta hikikarpalot otsalla haettu allas antoi tälle viikonlopulle taas elämän makua, tunteen siitä että huomenna voi todellakin jaksaa elää, täysillä lapseni kanssa.